Pekka Saranpää, Luonnonvarakeskus
Ajatus kurkun ja tomaatin varsien kuitujen hyödyntämisestä paperin valmistuksessa ei ole aivan uusi. Hollannissa on hyödynnetty tomaatin varsia pakkauslaatikoiden kartongin tekoon, mutta ne näyttävät tavallisilta kartonkilaatikoilta ilman omaleimaisuutta. Me halusimme, että sivuvirrasta saatavat kuidut erottuvat paperin ja kartongin pinnassa. Niinpä varsia ei keitetty selluksi, vaan säästimme vettä ja energiaa.
Eilan viherhuoneella
Eila oli hankkinut meille kurkun- ja tomaatinvarsia, jotka olivat puhtaita muovista. Ongelmana varsien keräämisessä ovat erilaiset muoviset kiinnikkeet, joilla kasvavat varret kiinnitetään tukiin.
Kuva 1: Kurkkuja kasvamassa viherhuoneella
Riston keittiössä
Kurkun ja tomaatin varret ovat hyvin sitkeitä. Halusimme jauhaa ne levyjauhimella, jotta kuidut sitoutuisivat helpommin selluloosakuituihin ja paperiarkkiin. Risto päätti kokeilla ensin mietoa lipeäkäsittelyä varsien pehmentämiseksi, jonka jälkeen niitä jauhettiin kevyesti. Tämän jälkeen sellun ja varsien kuitujen sekoitussuhde laskettiin tarkasti ja niistä tehtiin sulppu eli kuitujen vesiliete.
Kuva 2: Paljonkohan sitä kiisseliä pitää tehdä?
Kuva 3: Näkymä Riston painekattilasta lipeäkeiton jälkeen. Pehmenneitä tomaatin ja kurkun varsia.
Kuva 4: Sulppu muistutti raparperikiisseliä, koska tomaatin ja kurkun varsien kuitujen mukana tuli lehtivihreää.
Kokkisota TAMKissa
Eila sekoitti huolella sulppua, jota lisättiin arkkitorniin. Vesi laskettiin läpi ja kuidut asettuivat viiralle. Sen jälkeen Risto ja Kalle kaulitsivat ylimääräisen veden pois. Pekka laski kuivia arkkeja, joiden väliin tehdyt koearkit pantiin rumpukuivaimeen yöksi. Aamulla meitä odottivat kuivat arkit niiden ominaisuuksien testaamiseksi.
Kuva 5: Kokin tehtävänä oli kaulita ylimääräinen vesi arkeista ennen kuivuriin panoa.
Kuva 6: Juuri puristettu kostea arkki, jossa erottuvat varsien vihertävät kuitukimput. Jauhatuksesta huolimatta kuitukimput olivat kookkaita ja pitkiä.
Lisäksi osa arkeista mankeloitiin eli kalanteroitiin, jotta saatiin sileä pinta ja nähtiin kalanteroinnin vaikutus lujuusominaisuuksiin.
Lopputuloksena oli visuaalisesti kauniita arkkeja, joilla oli parempi murtositkeys kuin puhtailla selluarkeilla. Se johtunee kookkaista ja sitkeistä kuitukimpuista, jotka ovat peräisin tomaatin ja sellun varsista. Ne erottuvat varsin hyvin paperin pinnalla, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.
Kuva 7: Vihertävä ja omaleimaisen pintakuvion omaava paperi tai kartonki ovat mielenkiintoinen haaste muotoilijoille. Sitkeys saattaa mahdollistaa uudenlaisen pakkauksen suunnittelun.
Miksi varsien kuituja paperiin – eikö meillä ole sellua?
Sellulle ja puukuiduille saattaa tulevaisuudessa olla muitakin käyttökohteita ja biokiertotalouden periaatteiden mukaisesti sivuvirroille pitää löytää käyttöä, niin että hiili pysyy kierrossa. Hyödyntämällä muita kuitulähteitä, saamme aikaiseksi näyttävää pakkausmateriaalia eri tuotteille, ja kuidut voidaan kierrättää havupuukuitujen tapaan sekä käyttää lopulta vaikka maanparannukseen, jolloin hiili säilyy pitkään kierrossa.
Tavoitteena on prosessoida kuituja mahdollisimman vähän, jolloin säästyy myös energiaa. Ulkonäön lisäksi paperiin saadaan uusia ominaisuuksia, kenties antimikrobisuutta ja parannetaan jopa elintarvikkeiden säilyvyyttä. Raaka-ainelähteet ovat paikallisia, mutta ne ovat olemassa. Närpiössä viherjätettä syntyy vuodessa jopa 80 000 tonnia (https://yle.fi/uutiset/3-11659050). Tarvitaan vain uudenlaista ajattelua ja pienimuotoisempaa tuotantoa. Ravinteet on syytä palauttaa kiertoon, mutta siihen voi löytyä ratkaisua. Lopputuotteen eli pakkauksen arvo voi olla paljon nykyistä suurempi. Onko bulkin aika ohi?
Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen koe. Lisää seuraa toivon mukaan jatkossa. Pysykää taajuudella!
Kuva 8: Paperin pinta nähtynä mikroskoopissa. Keskellä kookas kuitukimppu, joka on peräisin kurkun varresta. Taustalla näkyy havupuun kuituja. Yksittäisten kuitujen läpimitta on noin 40 millin tuhannesosaa.