top of page

Medianomiopiskelijat tarinoiden takana

TAMKin toisen vuosikurssin medinomiopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat HerääPahvi! – hankkeelle asiakasprojekti -kurssin puitteissa kolme erilaista mainosvideota. Videoita kehiteltiin opettajien johdolla kolmessa ryhmässä ja lopputulokset kuvattiin kahden päivän aikana.


Medianomiopiskelijat suuntautuvat opinnoissaan käsikirjoittamiseen, tarinankerrontaan ja tuottamiseen tai kuvaamiseen, äänisuunnitteluun ja leikkaamiseen.

“Jotain yhteistä” mainoselokuva leikkauspöydällä. Kuvaaja: Emilia Brändh

Ideointivaiheessa medianomiopiskelijat etsivät mielenkiintoisia näkökulmia hankkeen ydinviestin ja kiertotalouden markkinointiin. Ensisijaisesti opiskelijat pohtivat, kuinka kuluttajien kiinnostus saataisiin heräteltyä entistä ekologisempien pakkausvalintojen pariin. Lopputuloksena syntyi kolme noin minuutin mittaista mainosvideota HerääPahvi! -hankkeen YouTube-kanavaa varten.


“Piirretty”

Ryhmä 1 lähti työstämään informatiivista, mutta nuorekkaan kepeää mainosvideota, jonka tarkoituksena oli tuoda tietoa Suomen luonnon ylijäämämateriaalista ja sen hyödyntämisestä. Mainosvideo kuvattiin Mediapoliksen studiolla, ja kuvittaja sekä ääninäyttelijät löytyivät omasta työryhmästä.



”Akanakakofonia”

Ryhmä 2  pohti kaura-ainesten päätymistä jätteeksi. Nykyelämän hektisyyttä ilmentävässä mainosvideossa haluttiin pysähtyä miettimään erityisesti jätteiden suurta määrää ja tarvitseeko niin olla. Mainosvideo kuvattiin oikeassa lokaatiossa ja näyttelijät värvättiin työryhmän sisältä. Videossa käytetty musiikki tehtiin nimenomaan mainosta varten ryhmän ääniteknikkojen toimesta.



”Jotain yhteistä”

Ryhmä 3 loi lyhytelokuvaa muistuttavan tarinan, jossa metsään ensitreffeille päätynyt keskenään erilainen pariskunta löytää HerääPahvi! -hankkeesta “jotain yhteistä”.  Kuvaukset toteutettiin Mediapoliksen kampuksen viereisessä metsässä. Työryhmä jännitti vesisateen alkamista, mutta kaikki saatiin purkkiin ajallaan. Linnunlaulua taas ei kuultu, mutta ääniteknikot taikoivat talitintin viserrykset mukaan videolle.



Teksti: Emma Ketonen

31 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page