Elintarvikkeiden kontaktimateriaalien kehittämisvaiheissakin tulee olla tarkkana kuin porkkana

Ruokapakkauksen tehtävä on säilyttää syötävä tuote turvallisena ja laadukkaana vähintään viimeiseen käyttöpäivään tai parasta ennen-päivään saakka – kunhan tuotetta säilytetään pakkauksessa mainituissa olosuhteissa. Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta ympäristöltään ja ylläpitää pakkauksen sisällä olosuhteet, jotka takaavat tuotteen laadun ja säilyvyyden. Lisäksi pakattavan tuotteen valmistajalla, logistiikalla, kaupalla ja kuluttajalla on toivomuksia pakkauksen muidenkin ominaisuuksien suhteen.



Elintarvikepakkauksien ja ruuan valmistuksessa tarvittavien esineiden valmistusmateriaaleja kutsutaan elintarvikkeiden kontaktimateriaaleiksi. Näitä materiaaleja käsittelemme kuluttajina päivittäin, kuten Euroopan ruokaturvallisuusviranomaisen EFSA:n julkaisema video yllä havainnollistaa. EU:n asetus 1935/2004 antaa raamit useimmille elintarvikekontaktimateriaaleille, ja se on harmonisoitu, eli käytössä sellaisenaan, kaikissa EU-maissa. Asetukseen viittaavissa muissa asetuksissa ja säädöksissä on kerrottu tarkentavia yksityiskohtia.


Herää Pahvi! -hankkeessa keskeiset paperi- ja kartonkipakkausmateriaalit eivät sisälly em. asetuksiin, vaan niiden hyväksyttävyys perustuu yksittäisten maiden lainsäädäntöön. EU-maiden lainsäädäntöjen eroja on tarkasteltu viimeksi Euroopan tutkimusneuvoston raportissa JRC 104198, vuonna 2016. Tilanne olisi kaupallisesti aika konstikas, elleivät Euroopan Neuvoston maat olisi toimineet yhdessä: ei-harmonisoitujenkin pakkausmateriaalien turvallisuuskriteereiden asettamisesta ollaan melko yksimielisiä.



Kuten videolla näkyy, Eurooppalaisten paperiteollisuusyrityksien liitto CEPI on samalla asialla organisoimalla paperi- ja kartonkipohjaisten kontaktimateriaalien ja niiden testausmenetelmien harmonisointia sekä nykyistä tehokkaampaa materiaalien kierrättämistä. Se on myös luonut jäsenillensä yhteisen ohjeiston (CEPI Food contact material guidelines 2019), ja pyrkii siten edistämään paperi- ja kartonkipohjaisten elintarvikepakkausten pääsyä osaksi yhteiseuroopalaista elintarvikekontaktimateriaalien lainsäädäntöä.


Elintarvikekontaktimateriaalien yleiset vaatimukset – Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) n:o 1935/2004 1. Materiaalit ja tarvikkeet, myös aktiiviset ja älykkäät materiaalit ja tarvikkeet, on valmistettava hyvää valmistustapaa noudattaen niin, että niistä ei tavallisissa tai ennakoitavissa käyttöolosuhteissa siirry ainesosia elintarvikkeeseen sellaisia määriä, jotka voisivat: a) vaarantaa ihmisten terveyden; tai b) aiheuttaa sopimattomia muutoksia elintarvikkeen koostumukseen; tai c) aiheuttaa elintarvikkeen aistinvaraisten ominaisuuksien heikentymistä. 2. Materiaalin tai tarvikkeen merkinnät, mainonta ja esillepano eivät saa johtaa kuluttajia harhaan


Kontaktimateriaalia jollekin tietylle tuotteelle hyväksyttäessä keskeinen tarkasteltava ominaisuus on migraatio: siirtyykö pakkausmateriaalista syötävään tuotteeseen jotakin tuotteen laatua ja turvallisuutta heikentävää, tai siirtyykö tuotteesta jotakin pakkausmateriaaliin tai pakkausmateriaalin läpi. Niinpä uusille pakkausmateriaaleille ja niiden valmistusprosesseille tulee tehdä materiaalien riskinarviointi ja migraatiotestit, mikäli riski ei ole pääteltävissä pakkauksen valmistusaineista ja -prosessista sekä jo käytössä olevista kontaktimateriaaleista ja niiden valmistusprosesseista. Materiaalien lisäksi myös prosessivaiheiden muutoksien vaikutus kontaktimateriaaleihin pitää selvittää.


Selvityksiä varten on laadittu ohjeistoja, erityisesti koskien erilaisia muovimateriaaleja, sekä aktiivi- ja älypakkauksia, joissa lisättyjen pienimolekyylisten yhdisteiden reaktiivisuus on usein korkeampi kuin muissa perinteisissä pakkauksissa. EFSAn äskettäin julkaisemassa raportissa arvioitiin puu- ja muista kasvimateriaaleista peräisin olevien yhdisteiden potentiaalista vaikutusta muovipohjaisten elintarvikekontaktimateriaalien turvallisuuteen ja kuluttajaan kohdistuviin riskeihin. Raportin logiikkaa noudattaen pystyttäneen pakkauksien uusia raaka-ainemateriaaleja kehittävissä ja vertailevissa hankkeissa ratkaisemaan mitä kaikkea tietoa hankkeen eri vaiheissa tulee kerätä riskinarviointia varten.


Teksti: Eila Järvenpää, Luke

0 katselukertaa